maanantai 7. syyskuuta 2015

Dreams come true

Monia unelmia on toteutunut elämäni aikana, osa pieniä ja osa oikein suuria. Voisin sanoa, että elän unelmieni elämää. Lapsena en olisi voinut kuvitellakaan, minkälaista elämää tulen isona elämään ja hyvä niin, sillä jos olisin tienyt, olisin saattanut lakata unelmoimasta. Joskus unelmat ovat ihan överiluokkaa ja niiden kohdalla tulee toppuuteltua itseään. Ihan suotta, sillä ne suurimmat ja kaukaisimmiltakin tuntuvat unelmat saattavat toteutua! Siltä minusta nyt tuntuu, kun istun kodissamme ja katselen ympärilleni.



Olen aina ollut kova piirtämään ja muistan jo todella nuorena piirrelleeni taloja ja niiden pohjaratkaisuja. Haaveilin aina, etta saan joskus asua itse suunnittelemassani kodissa, jossa on itse tehty piha. Toki jo pienenä ajattelin, että haaveen toteuttaminen ei ole mikään pieni pala kakkua. Asuimme aina vanhassa talossa joka tosin oli sisustettu kauniisti ja remontoitu perheellemme sopivaksi. Silti olen aina jatkanut talojen suunnittelua. Ja kappas, nyt olen kaksi ja puoli vuotta asunut tässä itse suunnitellussa unelmieni kodissa.

Muistan ajan, milloin kotiin tulleessa Ikean(?) kuvastossa oli pohjapiirroksia ja niissä kalustesuunnitelmia. Pohjapiirrokset oli koko kuvaston paras asia ja nipin napin kouluikäisenä selasin Ikean kuvastoa päivittän ja ammensin pohjapiirroksista inspiraatiota. Miksei minusta sitten kuitenkaan tullut arkkitehti? En tiedä sitä, mutta hienoa on nyt huomata, että oma talo on ollut haaveissani jo ihan pienestä lähtien.

Tämä kaikki muistui mieleen, kun siivoilimme kaappeja ja vastaan tuli pahvilaatikollinen "aarteita". Laatikosta tupsahti vihko jonka sivulle oli raapsuteltu hulppea omakotitalo. Nykyinen kotimme tuskin muistuttaa yhtäkään lapsena piirretyistä taloista, mutta perimmäinen ajatus on ollut sama. Suuri omakotitalo ja suuri piha <3


Unelmilla on tapana toteutua, joten muistakaa haaveilla!

6 kommenttia:

  1. Haaveilu on parasta ja niin ne unelmat vain käyvät toteen <3

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana sinä! :D Voin kuvitella sinut viilailemassa pohjakuvia! <3 Minä löysin sen ilon vasta oman raksan myötä - tälläkin hetkellä on eräs haavepohja kehittelyssä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kaksi haaveilupohjaa menossa :D Toisen sain melkein "valmiiksi" niin jo piti uutta aloittaa!

      Poista
  3. Wau, sinä olet jo päässyt elämään unelmaasi...aivan ihana talo ja sisustus, aloin lukijaksi. :)

    Itsekin haaveilen eniten vain siitä, että saisi sen oman talon, välillä tosin olen kyllä miettinyt, että kumpikohan on kivempaa, asua siinä talossa vai haaveilla siitä....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi <3 Haaveilu on ainakin takuulla halvempaa :D

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.