perjantai 21. elokuuta 2015

Nähtävyydet Pariisissa

Jatketaan vielä yhden postauksen verran Pariisia, nyt ovat vuorossa kohokohdat ja nähtävyydet. Olimme reissussa keskiviikosta keskiviikkoon, joten ehdimme tehdä ja nähdä vaikka mitä kahdeksassa päivässä. Emme ottaneet reissua minkään matkatoimiston kautta, joten pystyimme valitsemaan lennot siten, että tulo- ja lähtöpäivinäkin oli runsaasti turistiaikaa.

Kun keskiviikkona saavuimme Pariisiin, niin kiertelimme ihailemassa kaunista kaupunkia. Varsinkin Seinen ympäristö teki meihin suuren vaikutuksen ja joka päivä kävelimme joen vierustalla. Siltojen kaiteet ovat täynnä rakkauslukkoja ja melkein vierähti kyynel kun viereemme saapui pariskunta, kiinnittämään lukkoa kaiteeseen. Nainen oli pyörätuolissa ja hänen miehensä kyykistyi viereen ja yhdessä he kiinnittivät lukon merkiksi ikuisesta rakkaudesta.


Jo heti torstai-iltana halusimme Seinelle risteilemään ja valitsimme öisen kiertoajelun. Seinellä risteilee paljon aluksia ja siellä on valittavissa kaikenlaisia vaihtoehtoja illallisristeilyistä taksiveneisiin. Yöristeily oli ihana ja kaupunki näytti todella kauniilta valoineen. Myös Eiffel-tornin välkehtiminen näytti upealta laivan kannelta katseltuna. Romanttista Seineä jäi ehkä suurin ikävä <3


Perjantaina heräsimme jo varhain täynnä tarmoa ja ensimmäisenä suuntasimme Louvreen ihailemaan kuuluisaa Mona Lisaa. Louvreen jonoteltiin alle tunti, joten ei paha alkuunkaan. Louvre on niin valtava, että usean tunnin kiertelyllä näimme vain muutaman prosentin koko museosta, mutta todella upea paikka ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Louvresta käpsyttelimme viereiseen Tuileries-puistoon ja kävimme ihailemassa Pariisia maailmanpyörästä käsin. Sieltä näkyi pitkälle ja näkymien innoittamana päätimme lähteä iltapäiväksi Montmantren kukkulalle ihailemaan Sacré-Coeur basilikaa. Kukkulaltakin oli huikeat näkymät yli Pariisin ja kiertelimme koko iltapäivän siellä. Poikkesimme myös katsomassa Moulin Rougea ja punaisten lyhtyjen aluetta. Montmartrella olisi saanut vietettyä helposti koko päivän maisemista ja herkuista nauttien.


Lauantaina oli vuorossa parin tunnin jonotus Notre Dameen. Sinne jouduimme jonottamaan kaikista kauiten, mutta olipa todellakin sen arvoista. Vanha katedraali on upea ilmestys tuhansine yksityiskohtineen. Ylös kiivetessä ei voinut lakata hämmästelemästä, kuka sen on joskus rakentanut ja miten. Kellonsoittaja pysyi visusti piilossaan :) Notre Damesta kävelimme kauniiseen Luxembourg-puistoon, on vähän puistoilla enempi kokoa ja näköä kuin Suomessa. Päätimme illallistaa Hard Rock Cafessa ja käydä samalla ihailemassa La Fayette -ostaria. Metroon siis! Ostari oli hieno ja upea mutta kallistakin kalliimpi, joten ostoksia emme siellä tehneet.


Sunnuntain otimme iisimmin ja kävimme metrolla La Defensessä ja lopun päivää kiertelimme hotellimme lähellä olevalla La Marais -alueella. Söimme (ja joimme) hyvin ja nautimme ihmisistä ja auringosta.

Maanantaina taas herkuttelimme koko aamupäivän ja kävimme välillä puistossa päiväunilla. Illan tullen suuntasimme Eiffel-torniin ja saimme ihailla Pariisia yläilmoista. Kaakaon ystävän ehdoton vierailukohde on Angelica, josta saa parasta (ja tuhdeinta) kaakaota ikinä! Älä yritäkään syödä kakkua sen seurassa, sillä kaakao on itsessään melkein syötävää. Nam!

Tiistaina lähdimme heti aamusta sompailemaan juna-asemalle päämääränä Versaillesin linna. Linnan puistossa vietimme ainakin viisi tuntia, uskomattoman upea paikka! Vesialtaan suihkulähde tanssii musiikin tahdissa, tekojärvi on niin suuri, että sen kiertäminen polkupyörällä kesti melkein tunnin. Kukkia on aivan joka sorttia ja itse linna kullattuineen yksityiskohtineen on vaikuttava. Emme ensin meinanneet käydä Versaillesilla lainkaan sen pitkän välimatkan vuoksi, mutta onneksi menimme!

Viikossa ehtii nähdä todella paljon ja jälkikäteen en osaisi jättää mitään pois. Varsinkin kliseisimmät Eiffel-torni, Mona Lisa ja Notre Dame ovat hieno kokemus!

3 kommenttia:

  1. Oi että, tästä postauksesta tulvahtaa mieleen oma reissu Pariisiin reilut kymmenen vuotta sitten! <3 Ihan samoilla huudeilla liikuttiin! :) Tuota Seinen risteilyä en ole kokenut, sellaiselle tekisi mieli!

    VastaaPoista
  2. Risteily oli kyllä ihana kokemus! Kävimme New Yorkissakin risteilyllä ja se osoittautui kivaksi tavaksi katsella paikkoja, joten päätimme tehdä saman Pariisissa :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.