torstai 30. lokakuuta 2014

Happy Halloween!

Vietimme Halloweenia jo eilen hieman ennakkoon, sillä mieheni on iltavuorossa huomenna ja lauantaina. Juhlan kunniaksi arkiruokamme muuttui kammottavaksi. Menussa oli täytettyjä paprikoita, mutta oranssi väri inspiroi minua tekemään paprikoille kurpitsaleikkauksen.




Paprikoiden täytteenä oli broilerijauhelihaa, Aura-juustoa, keitettyä ohraa ja sipulia. Broilerijauheliha on tällaisissa ruuissa minusta maukkaampaa kuin perus sikanauta. Aura-juusto kuuluu kaikkeen ruokaan :D Ruuan päälle kävimme leffassa katsomassa Annabellen, oli muuten ihan kamala! Luulin, että kylkiluuni meni poikki kun kiljuin niin kovasti.

Viikonloppuna on Kymen Suurmarkkinat ja sieltä olen joka vuosi käynyt hakemassa joulufiilistä ja ostamassa joulukorttien lisäksi kaikkia ihania herkkuja. Sen kummempia suunnitelmia ei ole tulevalle viikonlopulle. Ehkä saatan jotain leipoa Halloweenin "kunniaksi", mutta voi olla, että markkinat tyydyttävät leipomushimoni. Naapuri on tehnyt hienon kurpitsalyhdyn portaiden viereen. Haaveilin itsekin sellaisesta, mutta en kuitenkaan taida sitä tänä vuonna tehdä. Riittäkööt paprikat tähän Halloweeniin.

Vietetäänkö teillä Halloweenia?

4 kommenttia:

  1. Kivat nuo paprikat ja nopeampi toteuttaakin kuin varsinainen kurpitsalyhty. Viime vuonna valmistelin halloweenia, tänä vuonna ei kummemmin tule vietettyä kun olen kipeänä. Mites kisut, ovatko olleet kiltisti sovussa? Mukavaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paprikoissa ei tosiaan kauan nokka tuhissut! Ehkä ensi vuonna kokeilen kurpitsaakin.

      Kisut ovat rauhoittuneet huomattavasti! Uskon että Feliwayn ansiosta :)

      Poista
  2. Hauskat paprikat! Meillä tytöt järjestää kavereilleen viikonloppuna halloween kutsut myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna olin itsekin kivoissa halloween-naamiaisissa :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.