sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lasiterassin suunnittelua

Kiitos edellisen postauksen tsemppi-viesteistä! <3 Täällä on vietetty kiva lauantai ja laiska sunnuntai. Oli ihanaa nukkua pitkään ja tänään sateisen aamun kunniaksi olen villasukat jalassa suunnitellut lasiterassia, jonka rakentaminen pitäisi tässä keväällä aloittaa. Surffailin monta tuntia ja etsin sopivia kalusteita ja fiilistelin kokonaisuutta. Paljon kaikkea ihanaa löytyikin, tässä kollaasia mitä kaikkea lasiterassi tulee pitämään sisällään.



Kuvat lainattu: kodin1, Masku ja Ikea

Lepakkotuolin olen ajatellut hankkia kisuille, koska he tykkäävät nukkua tuommoisessa pesämäisessä paikassa. Ja varmasti siihen on kiva käpertyä itsekin! Kahden tai kolmen istuttava sohva tarvitaan myös ja sohvapöytä sen seuraksi. Olohuoneen ikkunoiden alle haluaisin matalan pitkän penkin joka toimii istumatilan lisäksi laskutasona. Ikean kukkatorni voisi olla kätevä, jotta kasvit ovat kisujen ulottumattomissa, heille kun tuppaa maistumaan kaikki vihreä. Ainoalle ehjälle seinälle haluaisin jonkinlaisen lipaston tai kaapin jonka päälle voisi laittaa valaisimen, lyhtyjä ja muita sisustusjuttuja.



Lasiterassi tulee olohuoneen ja saunan pukuhuoneen nurkkaan, siten että terassille kulku tapahtuu saunan pukuhuoneen ovesta.



Terassin kaksi seinää ovat lasiliukuovista ja kolmas seinä on olohuoneen ikkunaseinä ja neljäs on talon umpinainen seinä, jolla sijaitsee ovi. Tilan sisustussuunnittelu on tuottanut hieman päänvaivaa, sillä siellä on vain pieni pätkä ehjää seinää. Toisaalta tilasta tulee mukavan ilmava kun kaikkia kalusteita ei voi sijoittaa seinien vierustoille. Pitkälle sivulle tulee kiinteä puinen ritilikkö, jolloin reunimmaista liukuovea voi pitää auki, mutta kisut eivät pääse karkuun.



Aloitamme terassin rakentamisen, kunhan ilmat vielä hieman lämpenevät. Urakka alkaa puuosien maalaamisella, joten sen aikaa täytyy vielä odottaa, että ulkona voi maalata. Terassi on tällähetkellä betonia, mutta luultavasti laudoitamme sen samalla tavalla kuin etupihan terassinkin. En malttaisi odottaa, että pääsemme rakentamaan!

Nyt riittää haaveilu ja on aika suunnistaa vanhempieni luokse viettämään siskon ja veikan synttäreitä. Kivaa sunnuntaita!



8 kommenttia:

  1. Kiva, että viikonloppusi on mennyt mukavissa merkeissä. Ihania suunnitelmia!

    VastaaPoista
  2. Voi tästä lisää! Terassisuunnitelmat kuullostaa hyvälle. Haaveilen samaa ja olisi mukava kuulla työnvaiheistakin juttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan laskeskeltu hintaa jo tälle ja kauhea into olisi alkaa jo rakentaa. Laittelen sitten juttua työn etenemisestä. :)

      Poista
  3. Oi että, ihanalta kuulostaa sunnitelmat! ja varsin näppärä – ja hyvännäköinen – ratkaisu tuo ritileikkö, jotta ovea voi pitää auki, mutta kissa ei pääse siitä pujahtamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdimme, että "akvaario" on muuten kuin sauna, jos ovia ei voi yhtään pitää auki. Nähtäväksi jää kuinka toimivaksi saamme tämän ritilikkö-asian :)

      Poista
  4. Meille kans! :) Ihania suunnitelmia, lasiterassista saa rutkasti lisätilaa oleskeluihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen jo olisin halunnut alkaa rakentamaan sitä :) Olisipa jo valmista!

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.